3. syyskuuta 2014

Vinoraitamatto

Tilasin aiemmin sekalaisen kasan matonkuteita, joille piti keksiä käyttöä. Koreja olin jo virkannut, joten seuraavaksi halusin kokeilla mattoa. Maton käyttötarkoitusta ja virkkausohjetta mietin pitkään. Virkkurin innoittamana olen innostunut mustavalkoisista virkkauksista, niinpä koukulle pääsi musta ja valkoinen kude. Inspiraation mattoon sain täältä




Olisi ollut kiva tehdä pitkä käytävän matto, mutta parempi aloittaa pienemmästä mattoprojektista. Päätin virkata matosta niin pitkän kuin mihin kuteet riittävät. Pelkäsin alussa, että matto jää tyngäksi, mutta yllättävästi sitä vain riitti. Valmiin maton koko on 60cm x 90cm, mikä on aika sopiva ovimaton koko. :)  Minulla oli noin kilo mustaa kudetta ja lisäksi ostin reilun kilon valkoista kudetta. Valkoinen kude oli sen verran paksumpaa kuin musta, että käytin mustaa kudetta kaksinkerroin. Virkkasin toisen värin aina silmukan sisään, jottei langakierrot jäisi toiselle puolelle roikkumaan. Käytin virkkuukoukkua numero 10. Matosta tuli tosi paksu ja jämäkkä, mutta nurkat meinaa nousta pystyyn ja niitä saa vähän taivutella alkuun.




Kun virkkaamisessa pääsi alkuun, ei meinannut malttaa lopettaa. Valmista taisi tulla muutamassa viikossa. Seuraavaksi varmaan virkkaan pyöreän maton vessaan. Tämä matto on parvekkeen oven edustalla, ainakin toistaiseksi.


6 kommenttia:

  1. Oi vitsi miten siistejä juttuja tänne onkaan ilmestynyt! Toi raitamatto on kieltämättä huikea, pitäisiköhän tästä ruveta itsekin virkkaushommiin kun vessa kaipaisi mattoa... Minkä hintaista tuo matonkude suunnilleen on? Olen itse virkannut tähän asti vain eri paksuisista langoista ja kankaasta leikatuista suikaleista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostus on tosiaan iskenyt ihan tosissaan. :) Tartu ihmeessä virkkuukoukkuun ja kohta on matto jo valmis, on nimittäin tosi nopeasti etenevä :) Kudetta olen ostanut n.10€ kilohintaan. Tähän vinoraitamattoon kudetta kului n. 2kg.

      Poista
    2. Kiitos neuvoista! Suuntasinkin viikko sitten kudeostoksille ja ostin sinistä matonkudetta, olisikohan hinta ollut about 7,9 e / kg. Katsotaan milloin saan maton valmistumaan ja millä mallilla :)

      Poista
    3. Ole hyvä vain. :) Tsemppiä maton tekoon, varo jännetuppitulehdusta ;)

      Poista

Kommentoi rohkeasti! :)