28. joulukuuta 2015

Popcorn-matto

Yhden joululahjan ehdin tekemään itse, vaikka tarkoitus oli aloittaa ajoissa ja saada aikaiseksi yhtä ja toista. Ystäväni on toivonut minulta pientä virkattua mattoa. Ystävälle joulupakettiin valmistui Popcorn-matto tumman sinisestä ontelokuteesta. Ohje on Lämmin ilo -blogista.. Muutaman kierroksen virkkasin extraa, jotta matosta tuli sopivan kokoinen.







Heti kun innostuu taas virkkaamaan, niin käsi alkaa kipeytyä, eikä käsityöt etene. Nyt täytyy vähän pitää virkkaamisesta taukoa ja lepuuttaa kättä.

14. joulukuuta 2015

Salmiakkihimmeli

Viime vuonna kaverini kanssa valmistimme himmelit hyvissä ajoin ennen joulua. Viime vuonna ohuiden pillien metsästys oli haastavaa, mutta tänä vuonna valikoimaa on ollut runsaasti. Ostin Tampereen kädentaitomessuilla piipahtaessani kolmenlaisia pillejä. Mustat ohuet pillit ovat silti suosikkejani ja niistä valmistui tämä Salmiakkihimmeli.






Ohje himmeliin löytyi Kotivinkin nettisivuilta. Ohje on selkeä ja jokainen onnistuu varmasti. Tekemiseen kului useampi tunti, mutta yhden illan aikana himmeli valmistui. 
'



Himmelille löytyi paikka olohuoneesta, jossa oli vapaa lamppupistoke koukkuineen. En olisi halunnut laittaa kattoon koukkua tai muuta kiinnikettä erikseen himmeliä varten. 

Koristeiden laittamisen myötä on joulukin askeleen lähempänä. :)



12. joulukuuta 2015

Joulukortit

Kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Tampereen kädentaito-messuilla ja sieltä tarttuikin mukaani askartelutarvikkeita ja ideoita joulukortteja varten. Lumihiutale rei'itin oli yksi löydöistäni ja sille on käyttöä varmasti joka vuosi. 








Tämmöisiä kortteja meiltä lähti postiin tänä vuonna. Yksinkertaisia ja nopeasti toteutettavia.


8. joulukuuta 2015

Virkattu pyöreä matto

Kotona ei vielä ollut ainuttakaan virkattua pyöreää mattoa. Aiemmin tehdyt ovat menneet lahjoiksi. Virkkasin maton Molla Millsin Virkkuri- kirjan tutulla ohjeella. Mattoja on mukava virkata, kun työ etenee nopeasti. Harmittavaa on se, että käsi kipeytyy pitkään virkatessa raskasta matonkudetta.









Matto löysi paikkansa uuden kodin vessasta. Blogin hiljaisuus onkin osittain johtunut muutosta ja siitä johtuneista kiireistä. 



15. syyskuuta 2015

Hellehattu

Lankasataman blogissa ihastuin virkattuun hellehattuun. Helteitä odotellessa hatun virkkaaminenkin lykkääntyi. Kesän ainoaksi jääneet hellepäivät houkuttivat lopulta tarttumaan koukkuun ja hattu valmistui parissa päivässä. Pientä päänvaivaa aiheutti ensin hatun koko, joka näytti aluksi kasvavan liian suureksi. Jonkin verran tein lopulta hatusta pienemmän kuin ohjeessa. Lierin virkkaamisessa pitikin hiukan soveltaa, että sain siitä läheskään niin hienon kuin alkuperäisessä. 





Lankana Katia Lino 100% pellavalanka, jota meni alle 150g. Hattu on virkattu kaksinkertaisella langalla ja koukun koko 3½ . Lanka oli mukava virkata ja ohje oli selkeä. 




Kesä ehti jo mennä ja hattu saakin odotella ensi kesää ja helteitä. :)

8. syyskuuta 2015

Salmiakki-matto

Uuden kodinhoitohuoneen matto siitä piti tulla, mutta leveyttä on liikaa kapeaan tilaan. Ohjeen bongasin Suuri Käsityö -lehdestä (3/2015) ja värikin oli niin houkuttava ohjeessa, että samalla kaavalla valmistui oma versioni. Käytin koon 8 virkkuukoukkua, mutta käsialani on sen verran löyhää, että ohjeesta poiketen maton leveys oli omassani reilut 20cm enemmän. Ontelokudetta olin hankkinut mattoa varten n. 4kg, ja olin ajatellut että siitä saisi myös pienen korin. Kude loppui kesken virkkaamisen, eikä samaa väriä enää löytynyt. Hyvän kokoinen matto on silti, käyttötarkoitus vain muuttui alkuperäisestä.




Mattoa oli hankala kuvata, sillä luonnon valo ei enää riitä sisällä ja parvekkeelle matto ei mahtunut levitettynä. Maton väri on hiukan keltaisempi kuin kuvissa. 




Valmiin maton koko on 102 x 126 cm. 




Aion tehdä vielä samalla ohjeella toisen kapeamman maton ja eri värillä. Niin paljon ihastuin maton salmiakki-kuvioon. :)

16. heinäkuuta 2015

Virkattu pussukka

Helppo matkavirkkaus on valmistunut Oulu-Haaparanta-Oulu välillä autossa. :) Aloitin pussukan virkkaamisen pohjasta virkkaamalla ketjusilmukoita pussukan leveyden verran. Sen jälkeen jatkoin virkkaamista kiinteillä silmukoilla ketjusilmukkajonon molemmin puolin. Kun korkeus oli sopiva, virkkasin muutaman piilosilmukan ja päättelin langat. Vetoketjun ompelin käsin ja sopivan värisen langankin sain kalalankaa purkamalla ohuemmaksi. Eipähän näy ulkopuolelle ompeleet. :)








Mennessä Haaparantaan pysähdyttiin ensimmäistä kertaa Simon ja Kemin välillä sijaitsevaan Böök lankakuppilaan. Aivan ihastuttava paikka! Mielestäni laaja valikoima pieneen putiikkiin nähden. Mukaan lähtikin Catania-puuvillalankaa seuraavaa virkkausta varten. 





30. kesäkuuta 2015

Raidallinen huivi

Kirjastossa selailin käsityökirjoja ja törmäsin kirjaan ,jonka kannessa oli kuva raidallisesta pitsihuivista. Tuumasta toimeen ja nyt huivi on valmis.




Huivin ohje oli yksinkertainen, eikä ohjetta tarvinnut kuin alussa. Huivi on neulottu kahdessa osassa, jotta molemmista päistä tuli samanlaiset. 




Olin päättänyt saada huivin valmiiksi ennen kesäloman alkamista, jotta sitten saa aloitella uusia käsitöitä. Melkein onnistuikin, mutta yhdistelin kappaleet loman alussa. 




Lämpimiä lomakelejä odotellaan.

22. kesäkuuta 2015

Virkattu pussukka

Juuri ennen juhannuksen viettoon lähtöä ehdin hakea postista lankapaketin. Tilasin kahta herkullista väriä Suomen Langan kalalankaa. Ihastuin heti mintun väriseen, kun törmäsin netissä ensimmäisiin kuviin uusista väreistä. Lisäksi tilasin persikan väristä, kun sekin on aika herkullinen.




Tarkoituksena on virkata mintun värisestä langasta kesäkassi, joko yksivärisenä tai valkoisen kanssa yhdistettynä. 




Pussukkaan virkkasin 39 ketjusilmukkaa valkoisella kalalangalla ja yhdistin ympyräksi piilosilmukalla. Toisella kierroksella virkkasin 2 kiinteää silmukkaa valkoisella ja taas 2 kiinteää silmukkaa mintun värisellä. Vinoraidallinen kuvio syntyi automaattisesti, kun aloitusketjuun tein parittoman määrän silmukoita. Virkkasin kuviota, kunnes pituus oli sopiva kännykkääni. Viimeisen kierroksen tein kokonaan mintun värisellä ja lopetin kierroksen piilosilmukalla. Lankojen päättelyt ja pussukka oli valmis. 


31. toukokuuta 2015

Välityönä virkattu kori

Vaihteeksi virkattua matonkuteesta. Tällä hetkellä monta käsityötä kesken, mutta välillä on mukava tehdä jotain valmiiksi. Kuukauden päästä koittaa kesäloma, jolloin on enemmän aikaa käsitöille. Kesälomalla on suunnitelmissa viikon reissu Oulusta etelä-suomeen autolla kierrellen. Käsityö käsissä aika varmasti kuluu autoillessa, mutta välillä voisi piipahtaa käsityöliikkeissä eri paikkakunnilla. Saa ehdottaa omia suosikkiliikkeitä eri puolilta suomea. Oma suosikkini on Jyväskylässä sijaitseva lankakauppa titityy. 






14. huhtikuuta 2015

Tuliaiskorit

Tupareihin oli mietinnässä jotain viemistä ja sopivaa en kaupasta löytänyt. Kotona löytyi kätköistä siniharmaata matonkudetta, josta päätin virkata säilytyskorit. Käytin koreissa Molla Millsin Virkkuri -kirjan S-kokoisen korin ohjetta. Toisen koreista virkkasin hiukan isommaksi kuin S-koon kori, jotta ne menivät sisäkkäin kätevästi. Nopea välityö, sillä nämä valmistuivat muutamassa tunnissa.







31. maaliskuuta 2015

Ommeltu pipo

Syksyllä ostin Eurokankaasta trikookankaan, kun tarvitsin ohutta pipoa. Pipon oli tarkoituskin olla simppeli ja nopea ompelutyö, mutta silti sen tekeminen venähti. Nyt oli aika ottaa kangas esiin, kun kesä lähenee ja ohuelle pipolle olisi taas tarvetta.




Ajattelin ensin käyttää olemassaolevaa pipoa kaavana, mutta sitten bongasin hyvän ohjeen Sadunhohteinen -blogista. Piirsin leivinpaperiin kaavat ja ompeluosuus olikin simppeli homma äidin saumurilla. Helppo ompelutyö myös aloittelijoille, kun ohjeetkin oli niin selkeät. 






Omaan makuuni piposta tuli pitkähkö, joten ajattelin vielä toisen pipon tehdä erikokoisena, kun kangastakin on vielä. Josko nyt käyttäisi olemassaolevaa pipoa kaavana. 







29. maaliskuuta 2015

Kesäkassi valmiudessa!

Töiden viimeistely ei ole mielipuuhaani, siksi kesäkassin viimeistelykin on venähtänyt. Nyt se on vihdoin valmis. Toinenkin virkattu kassi odottaa viimeistelyä, mutta yritän saada senkin valmiiksi ennen kesää.




Ostin alennusmyynnistä mustan 90cm pitkän keinonahkavyön 4 eurolla. Leikkasin vyön kahteen osaan ja rei'itin ompelukohdat. Valkoisella kalalangalla ompelin kahvat laukkuun.





Kesä voi tulla ja sitä jo odotellaan. :)


15. maaliskuuta 2015

Paperinaruvalaisin

Paperinarupalloja on tullut askartelua jo kymmeniä. Ajattelin vaihteeksi tehdä vähän isomman version. Käytin jätti-ilmapalloa, joka ei kuitenkaan pysynyt pyöreänä puhallettaessa. Elmu-kelmulla sitä muotoilin pyöreämmäksi ja lopputulos on suhteellisen pyöreä. Ilmapallon vaihtoehtona mietin myös rantapalloa tai jumppapalloa. 

Liima-vesiseoksessa kastelin aina pienen pätkän paperinarua ja sitten kieputin pallon päälle. Liimaa taisi olla saman verran kuin vettä, jos en väärin muista. Puoli tuntia kului aikaa kunnes paperinaru loppui. Mielestäni pallosta tuli juuri sopivan tiheä.









Lampun kannan ostin kauppareissulla. Enää pitäisi leikata palloon reikä lampun kantaa varten. :D Lampulle ei vielä ole paikkaakaan, joten sillä viimeistely on jäänyt. 

17. helmikuuta 2015

Blogihaaste



Kiitos haasteesta Jenni LimeRantu -blogista. :)

Säännöt ovat yksinkertaiset:

Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).

Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille.

Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

Voit totta kai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Haluaisin haastaa mukaan Miian Valoisa elämä -blogista sekä Riiks:n Keksin ja Tein -blogista.

15. helmikuuta 2015

Lintumagneetit ystävänpäiväksi

Jouluksi en ehtinyt kaikkia ideoita toteuttaa ja lintumagneetit olivat yksi niistä. Paljon kivempia näistä oikeastaan tulikin keväisissä väreissä. :) Väriä olin koittanut useamman kerran valita, mutta joka kerta valinnan vaikeus iski ja jätin päätöksen aina seuraavaan kertaan. 




Ystävänpäivän lähestyessä marssin askarteluliikkeeseen ja vahingossa suoraan alehyllyyn, josta bongasin heti nämä kolme hempeää sävyä. Minttu, keltainen ja roosa. Värit olivat siinä!! Lisäksi matkaan vielä magneetit ja kotiin maalaamaan. 

Lintukuviot ostin joulukuussa Aarikan tehtaanmyymälästä ja vihdoin sain niistä jotain aikaiseksi. 










Muutaman ystävänpäiväkortin väkersin ja siihen mukaan oli helppo laittaa pari magneettia kirjekuoressa postiin.