8. syyskuuta 2015

Salmiakki-matto

Uuden kodinhoitohuoneen matto siitä piti tulla, mutta leveyttä on liikaa kapeaan tilaan. Ohjeen bongasin Suuri Käsityö -lehdestä (3/2015) ja värikin oli niin houkuttava ohjeessa, että samalla kaavalla valmistui oma versioni. Käytin koon 8 virkkuukoukkua, mutta käsialani on sen verran löyhää, että ohjeesta poiketen maton leveys oli omassani reilut 20cm enemmän. Ontelokudetta olin hankkinut mattoa varten n. 4kg, ja olin ajatellut että siitä saisi myös pienen korin. Kude loppui kesken virkkaamisen, eikä samaa väriä enää löytynyt. Hyvän kokoinen matto on silti, käyttötarkoitus vain muuttui alkuperäisestä.




Mattoa oli hankala kuvata, sillä luonnon valo ei enää riitä sisällä ja parvekkeelle matto ei mahtunut levitettynä. Maton väri on hiukan keltaisempi kuin kuvissa. 




Valmiin maton koko on 102 x 126 cm. 




Aion tehdä vielä samalla ohjeella toisen kapeamman maton ja eri värillä. Niin paljon ihastuin maton salmiakki-kuvioon. :)

2 kommenttia:

  1. Tyylikäs matto! Oliko ohje kovin vaikea vai oppiko mattoa nopeasti virkkaamaan ilman ohjeen katsomista joka välissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika nopeasti oppi kyllä ohjeen. Kun oli tehnyt yhden kokonaisen kuvion, niin siitä oli helppo katsoa mallia jatkossa. :)

      Poista

Kommentoi rohkeasti! :)