11. lokakuuta 2014

Paperinarupallot

Kauan haaveilemani paperinarupalloista tehty valosarja on melkein valmis. Pallojen tekemiseen tarvitsin ohutta paperinarua, ilmapalloja, erikeeper-liimaa ja muoviastian. 




Ensimmäisen pallon tein niin, että kiedoin puhalletun ilmapallon päälle kuivaa paperinarua. Se osoittautui kuitenkin hankalaksi, kun naru meinasi liukua pois pallon päältä, joten kastelin narua hiukan vedellä. Valmiin pallon uitin liima-vesi-seoksessa ja ripustin langalla kuivumaan pyykkitelineelle. 


Ensimmäinen pallo ennen liima-vesi-seosta


Toisen version kokeilin tehdä niin, että uitin paperinarua ensin liima-vesi-seoksessa ja sitten kieputin narua ilmapallon päälle. Huomattavasti sotkuisempaa ja työläämpää. Ensimmäisestä pallosta tuli mielestäni paras ja tein loputkin pallot samalla tekniikalla. 


Vasemmalla ensimmäinen versio


Ilmapallojen puhaltaminen samankokoisiksi oli haastavaa, mutta ei pienet erot haittaa. Tein palloja muutaman kappaleen kerrallaan, mutta nyt niitä on jo yhteensä 20 . Eiköhän niistä kaksi valosarjaa saa kasattua.


Valosarjan testausta


Minulla oli 40 lampun valosarja muuhun tarkoitukseen olemassa, joten kokeilin sitä paperinarupallojen kanssa. 20 lampun sarja varmaankin olisi riittävä, kunhan tuo pallojen väli pysyisi 10-15cm:ssä. Anttilasta ostin 20 lampun led-valosarjan, jossa kuitenkin oli liian tiheässä valot. Oikeaa valosarjaa vielä siis metsästän, valikoima on vielä aika suppea.




Huomenna olisi tarkoitus piipahtaa Oulun Kädentaitomessuilla, josko sieltä jotain inspiraatiota löytyisi. :)


4 kommenttia:

  1. Tulin kurkkaamaan ja täällä sinun blogissasi on paljon kaikkea ihanaa :) Nuo mustavalkoiset lapaset ja nää valopallot houkuttelisivat itseäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Pallojen teko on yllättävän helppoa, joten suosittelen kokeilemaan. Valot tuo tunnelmaa, mutta eivät ole kuitenkaan jouluiset. :)

      Poista
  2. Onpa hauska idea, täytyy varmaan kokeilla itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, on helppoa! Monet valot jo itsellä valmiina, kun innostus iski. :)

      Poista

Kommentoi rohkeasti! :)