4. tammikuuta 2015

Pinkki-harmaa vinoraidallinen kori

Ensimmäisestä vinoraidallisesta korista kirjoitin täällä. Tarkoituksena oli tehdä samanlainen kori siskolle joulupakettiin, mutta ihan en ehtinyt. Sisko sai kuitenkin joulupaketistaan virkatun maton. Samaa värimaailmaa jatkaa vinoraidallinen kori, joka sopii maton kaveriksi. Maton virkkasin ontelokuteesta ja korin trikookuteesta, mutta värit ovat aika lähellä toisiaan. 








Korin virkkaaminen oli jo hyvässä vauhdissa, kunnes harmaa kude uhkasi loppua. Virkkasin menemään niin kauan kuin kudetta riitti. Lähdin metsästämään lisää sekä harmaata että pinkkiä kudetta, huonosti kävi, vain pinkkiä kudetta oli jäljellä. Ei auttanut kuin suunnitella homma uudestaan. En voinut enää lisätä uutta väriä, joten päätin aloittaa korin kokonaan alusta. Pinkkiä kudetta oli enemmän, joten sillä tein pohjan, jotta harmaa riittäisi osaltaan raidoiksi, hienosti riittikin. Kori sai juuri sopivan korkeuden. Pinkkiä kudetta vielä jäi ja ajattelin siitä tehdä pienemmän yksivärisen korin. 


Tässä eka versio, joka päätyi purkuun.

Tästä korista tuli hiukan isompi kuin edeltävästä. Kuteet olivat eri paksuisia. Pinkki-harmaan korin korkeus on n.38cm ja pohjan halkaisija on 35cm. Aiempi kori on halkaisijaltaan 30cm ja korkeutta on 35cm. Kori on virkattu kaksinkertaisella kuteella, eli koko ajan neljä kudekerää mukana työssä. Käytin työssä 10 koon virkkuukoukkua. Virkkaaminen on raskasta, mutta ei sitä malta lopettaa, vaikka sormia särkeekin. Viimeiset kerrokset olivat hankalimmat, kun kori oli sylissä melko hankala pitää. Lankojen päättelyt kannattaa tehdä ennen kuin korissa on liian korkeat reunat, koska silloin päättely vaikeutuu huomattavasti. Omasta mielestäni helpoin tapa on silmukoiden sisään virkkaaminen.





1 kommentti:

  1. Kiitos, alkaa musta-valkoiset väriyhdistelmät itsellä vähän jo kyllästyttää :)

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti! :)