14. syyskuuta 2014

Viimeistelyllä valmiiksi

Kaappien kätköistä löysin viimeistelyä odottavan virkatun neulatyynyn. Viimeistelyllä tässä tapauksessa tarkoitan lankojen päättelyä.. Ei selvästikään ole ollut tarvetta neulatyynylle, kun viimeistely on jäänyt tekemättä. Nyt se on kuitenkin viimeistelty ja valmis käyttöön.




Ohjeen olen ottanut Novita -lehdestä ja langat on kotoa löytyneitä jämälankoja. Muffinia muistuttava neulatyyny on aika herkullisen värinen. Pystyssä en saanut neulatyynyä pysymään, mutta se ei käyttöä haittaa.




Virkkaaminen on nyt viikon tauolla, kun jännetuppitulehdus vaivaa oikeassa ranteessa.. Ei millään malttaisi pysyä erossa keskeneräisistä käsitöistä. 

3. syyskuuta 2014

Vinoraitamatto

Tilasin aiemmin sekalaisen kasan matonkuteita, joille piti keksiä käyttöä. Koreja olin jo virkannut, joten seuraavaksi halusin kokeilla mattoa. Maton käyttötarkoitusta ja virkkausohjetta mietin pitkään. Virkkurin innoittamana olen innostunut mustavalkoisista virkkauksista, niinpä koukulle pääsi musta ja valkoinen kude. Inspiraation mattoon sain täältä




Olisi ollut kiva tehdä pitkä käytävän matto, mutta parempi aloittaa pienemmästä mattoprojektista. Päätin virkata matosta niin pitkän kuin mihin kuteet riittävät. Pelkäsin alussa, että matto jää tyngäksi, mutta yllättävästi sitä vain riitti. Valmiin maton koko on 60cm x 90cm, mikä on aika sopiva ovimaton koko. :)  Minulla oli noin kilo mustaa kudetta ja lisäksi ostin reilun kilon valkoista kudetta. Valkoinen kude oli sen verran paksumpaa kuin musta, että käytin mustaa kudetta kaksinkerroin. Virkkasin toisen värin aina silmukan sisään, jottei langakierrot jäisi toiselle puolelle roikkumaan. Käytin virkkuukoukkua numero 10. Matosta tuli tosi paksu ja jämäkkä, mutta nurkat meinaa nousta pystyyn ja niitä saa vähän taivutella alkuun.




Kun virkkaamisessa pääsi alkuun, ei meinannut malttaa lopettaa. Valmista taisi tulla muutamassa viikossa. Seuraavaksi varmaan virkkaan pyöreän maton vessaan. Tämä matto on parvekkeen oven edustalla, ainakin toistaiseksi.


1. syyskuuta 2014

Siksak-pipo

Aloin valmistautumaan syksyyn neulomalla itselleni pipon. Lämmin ilo -blogissa ihastuin mustavalkoiseen Siksak-pipoon. Minulla on valmistumassa muitakin mustavalkoisia töitä, mutta pipo oli niin nopea neuloa, että  se valmistui viikonlopun aikana. 




Ensin aloitin pipon neulomisen Nalle -langalla, mutta se oli omaan käsialaani liian ohutta. Lopulliseen pipoon käytin 7 veljestä -lankaa, josta tuli kivemman näköinen.

Pipon ohje löytyy täältä, kiitos ohjeesta! :) Tein piposta vähän lyhyemmän kuin ohjeessa ja kavennuksissa sovelsin hiukan.




Pipon innoittamana kokeilen vielä neuloa lapaset samalla kuvioinnilla.