19. joulukuuta 2014

Joulukortit

Viime vuonna päätin etten lähetä tänä vuonna joulukortteja, koska unohdimme silloin korteista postimerkit.. Joo, kyllä ne voi unohtaa! :D Itse askarrellut kortit oli laitettu kuoriin ja änkesin ne postin punaiseen joulukorttipussiin. Suljin pussin ja totesin miehelle, että vie postiin. Vasta parin päivän jälkeen tajusin postimerkkien puuttumisen, kun kaupassa näin joulupostimerkit. No se siitä, kortteja on kuitenkin taas tänä vuonna lähetetty ja tällä kertaa postimerkkien kera.




Ideat kortteihin olen poiminut sinooperin mallikorteista sekä askartelulehdistä. Yleensä päätän, että teen vain yhdenlaisia kortteja, jotte ne on nopea tehdä sarjatyönä. Liian monta ideaa johtaa kuitenkin siihen, että haluan kokeilla erilaisia kortteja. Eniten ihastuin korttimalliin, jossa oli helmitarroja liimattu joulupallon muotoon. Tarrojen liimaaminen oli hidasta, joten en jaksanut montaa korttia tehdä tällä tekniikalla.




Pipareita on tehty ja syöty useaan otteeseen. Askartelun lomassa pitää vähän herkutella.




Korttien askartelu aloitettiin äidin kanssa jo hyvissä ajoin, mutta viimeiset kortit tein vielä viime viikonloppuna. Korttien postittaminen jäi kuitenkin viime tippaan viimeiseen postituspäivään. Osoitteiden metsästämisessä ei auttanut kadonnut osoitekirja.. Onneksi netin hakupalvelut auttoivat tässä.




Ensi vuoden kortti-ideat on jo mietinnässä. :)

14. joulukuuta 2014

Virkattu pallolaukku

Pitkään kestänyt virkkausprojektini on ollut Molla Millsin ohjeella kalalangasta virkattu pallolaukku. Laukkua on ollut helppo virkata automatkoilla ja telkkaria katsellessa. Hitaasti etenevä työ, mutta ei kyllästytä, kun tekee välillä muita käsitöitä. 






Laukun pohjan kulmat ompelin sisään, jotta laukku saa siitä kolmiulotteisuutta. Yläreunaan ompelin matonpääkanttia, joka viimeistelee laukun. Välillä harkitsin vuoren ompelemista laukkuun, mutta ei laukku sitä tarvitse. Neulos on tiivistä, koska se on kaksinkertaisella langalla tehty.  




Viimeistä silausta vaille valmis. Kantokahvat vielä puuttuvat. Ohjeessa kahvoiksi oli käytetty vanha nahkavyö, mutta en ole vielä löytänyt sopivaa.




Kesälaukku lähes valmiina jo joulukuussa ensi kesää varten. Laukkua olen ajatellut käyttää mm. eväiden kuljettamiseen töihin.