31. maaliskuuta 2015

Ommeltu pipo

Syksyllä ostin Eurokankaasta trikookankaan, kun tarvitsin ohutta pipoa. Pipon oli tarkoituskin olla simppeli ja nopea ompelutyö, mutta silti sen tekeminen venähti. Nyt oli aika ottaa kangas esiin, kun kesä lähenee ja ohuelle pipolle olisi taas tarvetta.




Ajattelin ensin käyttää olemassaolevaa pipoa kaavana, mutta sitten bongasin hyvän ohjeen Sadunhohteinen -blogista. Piirsin leivinpaperiin kaavat ja ompeluosuus olikin simppeli homma äidin saumurilla. Helppo ompelutyö myös aloittelijoille, kun ohjeetkin oli niin selkeät. 






Omaan makuuni piposta tuli pitkähkö, joten ajattelin vielä toisen pipon tehdä erikokoisena, kun kangastakin on vielä. Josko nyt käyttäisi olemassaolevaa pipoa kaavana. 







29. maaliskuuta 2015

Kesäkassi valmiudessa!

Töiden viimeistely ei ole mielipuuhaani, siksi kesäkassin viimeistelykin on venähtänyt. Nyt se on vihdoin valmis. Toinenkin virkattu kassi odottaa viimeistelyä, mutta yritän saada senkin valmiiksi ennen kesää.




Ostin alennusmyynnistä mustan 90cm pitkän keinonahkavyön 4 eurolla. Leikkasin vyön kahteen osaan ja rei'itin ompelukohdat. Valkoisella kalalangalla ompelin kahvat laukkuun.





Kesä voi tulla ja sitä jo odotellaan. :)


15. maaliskuuta 2015

Paperinaruvalaisin

Paperinarupalloja on tullut askartelua jo kymmeniä. Ajattelin vaihteeksi tehdä vähän isomman version. Käytin jätti-ilmapalloa, joka ei kuitenkaan pysynyt pyöreänä puhallettaessa. Elmu-kelmulla sitä muotoilin pyöreämmäksi ja lopputulos on suhteellisen pyöreä. Ilmapallon vaihtoehtona mietin myös rantapalloa tai jumppapalloa. 

Liima-vesiseoksessa kastelin aina pienen pätkän paperinarua ja sitten kieputin pallon päälle. Liimaa taisi olla saman verran kuin vettä, jos en väärin muista. Puoli tuntia kului aikaa kunnes paperinaru loppui. Mielestäni pallosta tuli juuri sopivan tiheä.









Lampun kannan ostin kauppareissulla. Enää pitäisi leikata palloon reikä lampun kantaa varten. :D Lampulle ei vielä ole paikkaakaan, joten sillä viimeistely on jäänyt.