9. elokuuta 2014

Mistähän aloittaisi?

Posti toi viikolla yli 6 kiloa matonkudetta. Ideana on virkata ainakin kylpyhuoneen matto ja säilytyskoreja. Matonkudetta on kuutta eri väriä, joten värien yhdistely on oma prosessinsa. Molla Millsin uutta Virkkuri-kirjaa olen selaillut siihen malliin, että eiköhän sieltäkin jotain laiteta alulle. Pitkää käytävämattoa en varmaan ihan heti aloita, vaikka se houkuttaisikin kovasti.




Minulta on mennyt täysin ohi ensimmäinen Virkkuri-kirja, jota nyt olen etsinyt kirjakaupoista. Loppu on, mutta lisää on tulossa onneksi.  Hankalaksi osoittautui 18-säikeisen kalalangan metsästys valkoisena tai mustana. Ei taida loppukesä olla suurinta sesonkia virkkaamiseen, mutta tällä helteellä ei tee mieli vielä katsella villahousukuvastoja. Löysin kuitenkin mustaa ja valkoista kalalankaa 15-säikeisenä, jes! Samalla tarttui mukaan valkoista matonkudetta taitoshopista.







Kolme kesää sitten minulla jäi kesken virkattu kukkatyyny, jota suunnittelin vanhempien kesämökille. Tyynyyn virkataan paljon pieniä erivärisiä kukkia, jotka ommellaan virkattuun tyynypohjaan. Valitsin kukkiin värit kotoa löytyvistä jämälangoista, joista yksi väri pääsi loppusuoralla loppumaan. Meni kolme vuotta, että kävin etsimässä lankakaupasta lähes samaa sävyä olevan puuvillalangan.  Enää ei ole paljosta kiinni, mutta kun on niin monta uutta ideaa, ettei malttaisi olla tarttumatta niihin.


Yhden kukan virkkasin jo rannalla.


Välillä käsitöiden aloittamista esti ideoiden puute, kun ei keksinyt mitä tekisi ja tarvitsisi. Nyt ideoita piisaa Virkkuri-kirjan ansiosta, mutta mistä aloittaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti! :)