17. tammikuuta 2016

Kevättä odotellessa - tuubihuivi

Vuosi on vaihtunut ja päivät alkaa olla pikku hiljaa pidempiä. Kevättä odotellessa ompelin trikookankaasta tuubihuivin. Kangas erottui edukseen Eurokankaan kilolaarista. Hintaa ei jäänyt kangaspalalle kuin n. 10€ ja tästä palasta sai kaksi huivia. Välillä on mukava tarttua ompeluprojektiin neulepuikkojen sijaan.





Ensin leikkasin kankaan kahtia kahta huivia varten. Taittelin kankaan pitkittäin oikeat puolet vastakkain. Saumurilla hurautin pitkät sivut yhteen. Sen jälkeen käänsin huivin oikein päin. Putkeksi yhdistin huivin päädyt oikeat puolet vastakkain ja ompelin saumurilla niin pitkälle kun pystyi. Lopuksi viimeisen sauman ompelin ompelukoneella oikealle puolen. Ainut ommel joka jäi näkyviin, mutta hyvin piiloutuu huivin kuvioon.

Ompelukoneella kokeilin ihan ensiksi trikookankaan ompelua, mutta en löytänyt siitä joustavaan kankaaseen sopivaa suoraa ommelta. Saumuri osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi.

Ennen kääntöaukon ompelua

Simppeli ja helppo ompelutyö. Ei muuta kuin alelaareja penkomaan uutta huivia varten.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti! :)